Author Archive

Latest Posts

Purjehtiminen lasten omana harrastuksena

Purjehdus on loistava harrastus lapsille ja myös kaupunkilaislapsille. Kyseessä on luontoharrastus, jota on mahdollista harrastaa, vaikka asuisi kaupungissa ja jopa silloin, kun oma koti sijaitsee kaupunkimiljöön keskustassa. Kerromme tässä artikkelissa, kuinka lapsi pääsee mukaan tähän kiehtovaan harrastukseen. Minkä ikäisenä purjehdusharrastuksen voi

Purjehtijalle sopivia sovelluksia

Veneellä viihdytään usein pitkiäkin aikoja, ja toisinaan ollaan katvealueella, jossa puhelimen käyttö ei onnistu. Purjehtija voi toisaalta toisinaan myös hyötyä erilaisista puhelimeen ladattavista sovelluksista, joita voi käyttää joko veneessä tai sen ulkopuolella. Veneillessä aikaa kuluu toisinaan myös odotteluun satamissa ja niiden

Purjehduskursseja edistyneille

Purjehtiminen on laji, jossa voi jatkuvasti edistyä. Etenkin kilpapurjehtimisessa voi huomata, että aina voisi oppia tekemään tarvittavat tehtävät nopeammin ja olemaan parempi veneen käsittelyssä. Kilpailuissa on tarpeen myös hyvät kommunikointitaidot ja kyky havaita muuttuvia sääolosuhteita toisia kilpailijoita paremmin. Siispä myös kokeneiden

Legendaarinen Emäsalon lenkki

Emäsalon lenkki on ehtinyt nousta jo legendaariseksi keväiseksi purjehduskilpailuklassikoksi, sillä kilpailu on järjestetty jo 70 vuoden ajan. Ensimmäisen kerran kisa järjestettiin vuonna 1949. Kerromme tässä artikkelissa lisää tästä kisaklassikosta. Millaisille veneille Emäsalon lenkki sopii? Emäsalon lenkki soveltuu myös melko pienille veneille.

Kilpapurjehdusta aloittelijoille

Kilpapurjehdusharrastuksen aloittamiseen ei tarvita kuin uimataito, muuta alkuvaatimusta ei ole ilmoittauduttaessa alkeiskurssille. Aloittelijat saavat olla minkä ikäisiä tahansa, sillä toiset aloittavat jo aivan nuorina ja toiset kokeilevat purjehtimista vasta eläkeiässä. Jonkinlainen peruskunto on silti tarpeen, koska aloittelijankin täytyy pystyä itse nousemaan

Kilpapurjehduksen ABC

Kilpapurjehdus on upea laji, johon voi ottaa osaa purjeveneellä, purjelaudalla tai jollalla. Tarjolla on monia erilaisia kisoja, jotka tarjoavat jännitystä niin osallistujille kuin yleisöllekin. Osa kilpailuista suuntaa jopa maailman ympäri. Esittelemme tässä artikkelissa kilpapurjehduksen perusteet pähkinänkuoressa. Ensimmäiseksi esittelemme kansainvälisellä tasolla tunnettuja

Kaikki paitsi purjehdus on peliä

Vene- ja purjehduskilpailut saattavat kiinnostaa useita, mutta monillakaan ei ole mahdollisuutta osallistua oikeisiin maailmanluokan kilpailuihin. Kuitenkin erilaisia venekilpailuita voi seurata televisiosta ja jännittää vaikkapa suomalaisten huippupurjehtijoiden menoa maailman kilpavesillä. Purjehdus- ja venekilpailuihin osallistumista voi myös itse kokeilla pelaamalla erilaisia aiheeseen liittyviä

America’s Cup on kilpapurjehduslegenda

Puhuttaessa purjehduskilpailujen legendoista tulee monelle ensimmäisenä mieleen America’s Cup -niminen kilpailu, joka on järjestetty jo vuodesta 1851. Kerromme tässä postauksessa pähkinänkuoressa mistä America’s Cup -kilpailusta on kyse. Ensimmäiseksi esittelemme America’s Cup -kilpailun palkinnon ja kerromme mistä palkinto ja koko kilpailu on