Purjehtiminen lasten omana harrastuksena

Purjehdus on loistava harrastus lapsille ja myös kaupunkilaislapsille. Kyseessä on luontoharrastus, jota on mahdollista harrastaa, vaikka asuisi kaupungissa ja jopa silloin, kun oma koti sijaitsee kaupunkimiljöön keskustassa. Kerromme tässä artikkelissa, kuinka lapsi pääsee mukaan tähän kiehtovaan harrastukseen.

Minkä ikäisenä purjehdusharrastuksen voi aloittaa?

Purjehdusharrastuksen voi aloittaa jo noin 5–6-vuotiaana. Myöhemminkään ei kuitenkaan ole liian myöhäistä. Jos purjehduksen aloittaa myöhemmin kuin päiväkoti- tai esikouluiässä, voi purjehdusleiri olla mielekäs tapa panna töpinäksi.

Miten lapsi pääsee mukaan?

Lapsi voi esimerkiksi liittyä purjehduksen alkeisryhmään, jossa hän pääsee harjoittelemaan purjehdusta viikoittain. Hän voi myös aloittaa harrastuksen osallistumalla päiväleirille, joka kestää yleensä viikon ja johdattelee lapsen uuden harrastuksen pariin.

Millaisia varusteita lapsi tarvitsee?

Siinä vaiheessa, kun lapsi vasta aloittelee purjehdusharrastusta, hänelle ei tarvitse ostaa omaa jollaa. Yleensä seurat tarjoavat harrastusta aloittelevien lasten käyttöön optimistijollia, joilla pääsee hyvin treenaamisen alkuun.

Tärkeintä onkin hankkia lapselle purjehdukseen sopivat vaatteet, joissa purjehtiminen on miellyttävää ja turvallista. Alussa märkäpuku saattaa toimia, mutta syksyisin ja keväisin kuivapuku on välttämätön väline. Näiden pukujen ero on se, että märkäpuku ei pidä lasta kuivana, jos hän sattuu tippumaan veteen, toisin kuin kuivapuku. Puvun lisäksi lapsi tarvitsee purjehdukseen sopivat hanskat ja kengät sekä tietysti asianmukaiset pelastusliivit, joita kutsutaan purjehduspiireissä pellareiksi. Varusteita voi hankkia esimerkiksi purjehdusseuran kirppareilta käytettyinä tai veneilykaupasta uusina. Myös ulkomaiset alan nettikaupat kannattaa katsastaa, sillä niistä voi tehdä edullisia löytöjä.

Onko purjehdus kallis harrastus?

Monet pitävät purjehdusta elitistisenä harrastuksena, minkä vuoksi osa vanhemmista saattaa epäröidä lapsen purjehdusharrastuksen aloittamista. Harrastus ei kuitenkaan välttämättä ole sieltä kalleimmasta päästä, etenkin jos varusteita hankkii käytettyinä, ja jos lapselle ei osta omaa jollaa, vaan käyttää harjoituksissa seuran tarjoamia menopelejä.

Purjehdus on upea tapa vaalia luontoyhteyttä

Purjehdus on monin tavoin upea harrastus, mutta erityisen upea se on siitä syystä, että tämän harrastuksen kautta lapsi saa tilaisuuden oppia vaalimaan omaa luontoyhteyttään. Purjehdus tapahtuu luonnon armoilla ja sitä kunnioittaen – nykymaailmassa luonnonvoimien ymmärtäminen ja kunnioittaminen on äärimmäisen arvokas asia opittavaksi.